keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Kesäkuntoon

Terassi nimittäin. :D Tässä ensimmäisen kesän kuva, koska silloin se oli parhaimmillaan. :D Sittemmin koirat ovat vallanneet terassia lukuisine pehmeine mattoineen ja puruluineen (tuossakin kuvassa näkyy oranssi naru, johon koiran hihna aina kiinnitetään, kun ne ovat pihalla). Nyt ens kesäksi pitää taas siistiä ja pestä terassi edustuskuntoon, petsata kalusteet ja korjata portti. Kalusteet on vähän eriparia, saatiin ne miehen äidiltä, mutta hienot ne ovat. :) Ajattelin, josko ne voisi petsata vielä tummemmiksi, ehkä tumman harmaiksi?

Huomatkaa, mikä avara maisema. <3 Jotain niin ihanaa omaa rauhaa. Toivottavasti siitä ei tarvitse tinkiä seuraavassa talossa... Toki esimakua lähinaapureista tullaan pian saamaan, sillä kun katsoo toiseen suuntaan terassilta, on viereiseltä tontilta jo kaiveltu maata talon perustusten tieltä. :( Niisk.

Kesällä 2011.

Hobby Hallilla oli taas kerran ihania pihakalusteita. Löysin sieltä kolme suosikkia. Oon jo pari vuotta ihaillut tuollaista riipputuolia. Tänä vuonna siitä on tullut tosi nätti versio, ja vielä valkoisena! Kun siinä on jalka, sen voisi kätevästi tuoda vaikka sisälle kun syksy saapuu. :D Hintaa toki mielestäni suolaiset 299€.

Leyte- riipputuoli.

Myös seuraavat nojatuolit on tosi söpöt, ja voisivat myös palvella sisällä talven ajan. Ainakin mun mielestä. Tulee mieleen lapsuus, kun 90-luvulla ihastelin muiden kotona tuollaisia pallotuoleja, kun meillä ei ollut. :D Tää on vähän nätimpi versio niistä ysärikauhistuksista. :D Hintaa 199€/2kpl.

Ellipsi- nojatuolit.

Ylläolevien ihastuksien yhteishintaan saisi kuitenkin terassia koristamaan kokonaisen sohvaryhmän. Niitä ei vain sitten voi tuoda sisälle, tai vois toki mutta ainakaan meillä ei ole tilaa. Hmm, ellei sitten roudata pois vanhaa sohvaa yläkerrasta. Hmmm... 8)

Tällainen useamman tuolin vaihtoehto olisi pihalle kätevämpi kuin yksi divaanisohva, sillä jotenkin mahtuu paremmin istumaan ja tietenkin seurustelemaan.


Corsica- sohvakalusteet 499€.

Ja jos oikein hurjia haaveillaan, ei olisi pahitteeksi uusi ruokailuryhmäkään terassille. Tällaisia olen ihastellut myös pitkän aikaa. Vanhat kalusteet voisi sitten viedä pihan puolella olevalle, öö, patioko se on? :D


Siena -puutarhakalusto.

Myös hienoille, moderneille kukkaruukuillekin olisi tarvetta. Nekin löytyy Hobbarista. Ovat vaan aika hurjan kalliit, kun ottaa huomioon, että ne ovat muovia. Kolmen sarja 99€ ja yksi pitkä 49€. o.O


Kurkistusta keittiöön

Keittiömme ei ole mikään ylpeyden aihe tällä hetkellä. Siksipä suonkin sinne vain tällaista pienen pientä kurkistusta, muualtakin kuin ruokapöydän osalta. :) Lopuksi voisin kyllä laittaa yhden kuvan siitä, miltä siellä näytti kun olimme asuneet tässä vain hetken. Sen jälkeen on keittiö mennyt vähän huonoon kuntoon laatikoston osalta... Olen ajattelut joskus tässä vuoden (?) sisään uusia kaikki kaapinovet Ikean Abstrakt -sarjan korkeakiiltovalkoisilla ovilla. Ehkä myös välitilan ja tason. Voisinkin postailla siitä erikseen vähäsen.

En ole kahden vuoden aikana osannut päättää, onko keittiön aksenttiväri vaaleanpunainen vai turkoosi, joten siellä on edelleen molempia. :) Ja niin se saa varmaan jäädäkin. Ne sopii leikkisästi yhteen, ja kun on keittiön suosikkitavaroita molemmissa väreissä niin vaikeahan se on päättää. :)


Pinkki turkoosi keittiö sisustus fiskars sakset kahvipurkki teepurkki
Pinkit Fiskarsin keittiösakset. <3

Pinkki turkoosi keittiö sisustus pinkki glitter taskumatti hollywood pinkit lasinaluset pentik tuikkukippo turkoosi
Pinkki glitter- taskumatti Hollywoodin tuliaisia ystävältäni.

Pinkki turkoosi keittiö sisustus pinkki glitter taskumatti hollywood pinkit lasinaluset pentik tuikkukippo turkoosi iittala jälkiruokakulho
Iittalan jälkiruokakulho toimii purkkakippona.


Onpas inhottavan punertava ruskean sävy... :D Tuon suolasirottimen vieressä on oikeasti aina oliiviöljypullo, mutta se on ruman vihreä joten otin sen siitä pois kuvien ajaksi. On kyllä tiedossa pientä tuunausta oliiviöljypullolle tulossa piakkoin. :) Tarvitaan vain kirkas lasipullo, liitutaulumaalia ja timanttipullonkorkki... Lopputulos nähdään myöhemmin, en ole vielä löytänyt kaikkea tarvitsemaani, vain timanttikorkin Tiimarista :)

Sitten kuva parin vuoden takaa. Siis onneksi tuli hankittua järkkäri... :D

Psst! Lattia on sattuneista syistä vaihtunut kuvan ottamisen jälkeen, se on nykyään keittiössä tummanharmaa laattajäljitelmälaminaatti... Kuulostipa kamalalta. :D No näyttää ihan ok:lta. Seuraavassa talossa sitten oikeaa laattaa, jos siis pääsee itse päättämään. :D


harmaa ruskea keittiö sisustus
Keittiö hetki muuton jälkeen, joskus pari vuotta sitten.

Kukat vaihtui servetteihin

Tokihan naistenpäivän kukat on tässä vaiheessa jo kuihtuneet, joten piti keksiä jotain muuta maljakon lisukkeeksi. Mustat risut näytti kukkien jälkeen niin yksinäisiltä, ja sitten silmäni osui pöydällä oleviin servetteihin. Tadaa, kukka-asetelma on valmis. :D Viikko kuvien ottamisen jälkeen olikin Oma Koti Valkoinen -blogissa myös servettikukkia. Sattuipas samaan aikaan samanlainen idea. :D 

Näette samalla myös keittiön valaisimen (Anno Cocoon- valaisin, Anttilasta). Se on vähän kuin matkittu eräästä design -valaisimesta, jonka nimeä en nyt muista. Ite kuitenkin tykkään tästä halpisversiosta paaljon enemmän. Se on pehmeän muotoisempi ja ihan yhtä lailla laadukkaan tuntuinen ja näköinen. Toki en ole sitä design- versiota livenä nähnyt, mutta kuitenkin. :D

Pinkki musta harmaa valkoinen vaaleanpunainen keittiö sisustus
Anno Cocoon -valaisin. 
Pinkki musta harmaa valkoinen keittiö vaaleanpunainen sisustus

Pinkki musta harmaa valkoinen vaaleanpunainen keittiö sisustus
Servettikukat.

Pinkki musta harmaa valkoinen vaaleanpunainen keittiö sisustus

Pinkki musta harmaa valkoinen vaaleanpunainen keittiö sisustus
Pinkki ja musta on aina herkullinen yhdistelmä.

Pinkki musta harmaa valkoinen vaaleanpunainen keittiö sisustus


Naistenpäivän kukkia

Naisten päivä oli ja meni aikoja sitten, mutta kun kerran olen kuvia ottanut mieheltä saamistani kukista, niin täytyyhän ne postatakin. :) Olen ollut hiukka laiska siirtämään kuvia koneelle viime aikoina, mutta se johtuu kai epäviihtyisästä tietokonepisteestä. Pitää tehdä tälle jotakin. :D 

Sitten niitä kukkia. Kuvat on otettu keittiöstä, meillä on siellä oma pikkupöytä joka meillä on ollut alusta alkaen. Ruokapöytä on toisessa huoneessa ja se on ostettu ihan tänne taloon.






torstai 21. maaliskuuta 2013

Luhta Tuuli -päiväpeite

Selailin Kylie Minogue At Home -sarjan Sequins Wave päiväpeittoja suomalaisilta nettisivuilta, ja löytyihän sieltä lopulta se kokokin. Leveys on vain 220cm, eli aivan liian lyhyeksi jää. Sitä vähän pelkäsinkin, siksi olenkin kauan miettinyt parempaa vaihtoehtoa tilalle.

Sellainen löytyi, nimittäin Luhta Tuuli päiväpeittoa hopean värisenä. Ihastuttava! Eikä tämän kohdalla ole pelkoa että paljetit menevät pois muodista, ja ovat taas rumia niinkuin ennen. :D Nykyään ne ovat niin kauniita, mutta joitain vuosia sitten aiheuttivat oksennusrefleksin. :D

Tänä vuonna tuo tulee meille kotiin, jos sitä vielä jostain löydän. Vaikkahan käytettynä jos ei muuten.


Kuva Hobby Hall. (soldout)
*muoks 27.3.* Ihastuin sitten tuon valkoiseen versioon. Sopisi kyllä paremmin beigesävyiseen makkariin, plus ihaniin beigeihin silkkiverhoihini, joista en vielä malta luopua.

Sittenkin palkintovalaisin

Hihhei! Sain sittenkin sen työpaikan, onko tämä tottakaan? :D 

Laitoin siis sittenkin tilaukseen palkintovalaisimeni. :) Tulevaisuudessa blogissanikin alkaa siis olla vähän järkevämpää sisältöä, kun voi jo tehdä uusia hankintojakin. :)

Lisäksi huomasin että toivelistallani pitkän aikaa ollut valkoinen paita oli tarjouksessa enää vain 12 euroa, joten klikkasin senkin koriin. Kaveriksi sille tilasin vielä mustan version, kun mustaa siistiä paitaa mulla ei vielä olekaan. :) Valkoisia kyllä löytyy jo kolme, mutta niitä ei kai voi olla liikaa. :D No yksi on sellainen luonnonvalkoinen, toisessa on puolipituiset hihat ja kolmas, no, on H&M:n lörttö pitkä kauluspaita, joka ei parin pesun jälkeen kyllä enää töihin kelpaa. :D

Syyllistyn kyllä usein saman vaatekappaleen ostoon eri väreissä... Esim. Vero Modan perustopit, -paidat ja -neuleet. :D Onneksi pääsin yli siitä tavasta, mutta nyt sitten valkoiset (ja muunkin väriset) sifonkipaidat ovat ottaneet tuulta alleen... :D



Voi jehna miten nuo kuvat tuohon asettui. Bloggerin kehityskohde numero yksi.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Palkintovalaisin

Hrfmph, jostain syystä tietokone ei yhdistä kameraa, joten nyt jää kyllä omat kuvat tältä erää pois. :/ Niitä kun on kertynyt ihan mukavasti. :)

Olin viime viikolla työhaastattelussa, ja innosta piukeena sitten haaveilin tilaavani Ellokselta tuollaisen kristallipöytävalaisimen palkinnoksi, jos työpaikka tärppää. No ei ilmeisesti tärpännyt, kun viikon alkuun mennessä piti voittajalle kuulua soittoa. Huoh, voi surkeus. 

Jää nyt tuo lamppu sitten toistaiseksi tilaamatta yöpöydälle. Älkää käsittäkö väärin, tuo valaisin on tietenkin kaikista vähäisin syy miksi ketuttaa.



perjantai 8. maaliskuuta 2013

Melkein kotiutunut ruokailuryhmä

Enpäs olekaan esitellyt teille ruokapöytää, joka melkein ostettiin, kun muutettiin ensimmäiseen omaan kotiin vajaa pari vuotta sitten. Kysessä oli kuvan Maskun Contrast -ruokailuryhmä lasikannella, mutta harmailla kangaspäällisillä.

Masku Contrast -ruokailuryhmä.

Pöytä oli molempien mielestä tosi hieno, ja liikkeessä sitä kovasti haikailin ja harmittelin kovaa hintaa. Oltiin ajateltu käyttää ruokailuryhmään noin 500 euroa, mutta kyseinen ruokailuryhmä maksoi hulppeasti yli tuhat euroa.  Nytkin se on Maskun sivuilla tarjouksessakin 1695 euroa.

Myyjä olisi pudottanut esittelykappaleen hintaa n. 1300 euroon, mutta lähdettiin kuitenkin tyhjin käsin. Näin jälkikäteen on harmittanut todella paljon, varsinkin viime kuukausina. Oltaisiin ihan hyvin voitu käyttää huonekalubudjetista vähän enemmän ruokailuryhmään, kun tuntuu, että se budjetti muutenkin katosi kuin savuna ilmaan, vaikkei paljon mitään ja varsinkaan kovin kallista ostettu.

Tuota esimerkkikuvaa etsiessäni törmäsin kivan näköiseen Kanton ruokailuryhmään, jonka hinta on huomattavasti huokeampi, tarjouksessa 495 euroa, normaalisti 730 euroa. :) Jo pelkästään nykyisen ruokailuryhmän myymällä saisi rahat kyseiseen tarjoushintaiseen ruokailuryhmään, joten uusi haave olisi paljon todennäköisempää toteuttaakin. :)

Masku Kanton -ruokailuryhmä.

Musta lasikansi näyttää kivalta, eikä ruokaryhmä ole siten pelkästään valkoinen.

Onneksi tuolimakuni on laajentunut, ja tuollaiset sirommatkin tuolit näyttää nykyään mun silmään tosi hyvältä. :) Aiemmin tykkäsin vain lähinnä ylimmän kuvan tyylisistä tuoleista, ja niistä jotka kotoa jo löytyykin.

Myös Soul -ruokailuryhmä (799euroa) on tosi hieno. Siihen kun lisäisi vielä savunharmaan lasikannen, se voittaisi Kanton -ryhmän 6-0. :) Tykkään kun ruokaryhmän tuoleissa on juhlavaa jykevyyttä.

Masku Soul -ruokailuryhmä.

Tuntuu siltä, että Ikea ja Masku on mun suosikki huonekaluliikkeet, kun niistä aina löytyy kaikkea kivaa. :D

Nyt ei enää harmita niin paljoa, kun löytyi uusia unelmapöytiä. :)

Hauska versio Tam Tamista

Katsokaas, miten hauskaan Tam Tam -versioon törmäsin nettiä selatessani. :D Sopisi vaikka sellaiseen harmaa-valkoiseen, USA -vaikutteiseen (Coca-Cola -kylttiä, punainen säkkituoli, punainen sähkökitara, San Francisco Bridge- kuvatapetti yms...) huoneeseen punaista väriä lisäämään. :) Haaveilin nimittäin sellaisesta työhuoneesta joskus kesällä. :D


Punainen Tam Tam

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Olohuoneen valaisijat

Kasa tuikkukippoja ja pyöreä tabletti ovat sohvapöydän tämän hetkiset koristajat. Kuvasin myös kattovalaisinta, joka vieläkin jaksaa ihastuttaa. :D Pentikin pallolampunjalka pitää yhä vahtia subbarin päällä. Piti kuvata myös Mariskoolia ja Muurlan lasipalloa. :)

Jes, kuvat ovat jopa aika tarkkoja. :D


Tuikkukippoja.

Tuikkukippoja.

Lisää tuikkukippoja.


Olohuoneen kristallivalaisin.

Pentikin pallolampunjalka.

Muurlan lasipallo olohuoneessa.

Harmaa mariskooli ruokapöydällä.


maanantai 4. maaliskuuta 2013

Keittiötarvikkeiden päivitystä

Keittiötarvikkeista mulla ei ole huutavaa tarvetta, mutta jotain esineitä pitäisi vaihtaa mun makuun sopivammaksi ja jotain puuttuukin kokonaan, kuten suola- ja pippurimyllyt. Tai oikeastaan vain ne, ja soppakauha. :D

Tässä siis yllättäen kollaasia asiasta. :D (Alan kyllä ottamaan enemmän kuvia ihan omastakin kodista, jo tällä viikolla, lupaan. :D)



Hankintojen ei välttämättä tarvitse olla juuri samat, kuin kollaasissa, paitsi tuo pannunalunen ja Kenwoodin vaaleanpunainen vedenkeitin olisivat kyllä ehdottomasti listalta. Vedenkeitin voisi olla myös teräksinen, se olis ainakin ajaton valinta. 

Hienoimmat näkemäni maustemyllyt nyt vain sattuu olemaan nuo huikean kalliit Alfredo-myllyt, että ehkä nekin pitää sitten ostaa listalta. :) Tai kunhan niistä löytyy terästä ja muotoilu on kaunista ja kestävää.

Esittelyssä kaunis työhuone

Täytyy taas kirjoitella uudesta sisustuspakkomielteestäni, työhuoneesta. :D Löysin Mansikkapaikasta Vasemmalle -blogin, jossa työhuone on toteutettu sattumoisin juuri haaveilemallani tyylillä korosteväriä myöten. Oli siis pakko lainata pari kuvaa tänne omaan blogiin tuolta. :)

Kuva lainattu Mansikkapaikasta vasemmalle -blogista.

Kuva lainattu.

Kuva lainattu Mansikkapaikasta vasemmalle -blogista.

Kuva lainattu Mansikkapaikasta vasemmalle -blogista.

Myös Decor -nimisessä blogissa on toteutettu aivan mieletön työhuone, jonka tyylikkyys on kyllä aivan huippuluokkaa. Kannattaa käydä kurkkaamassa. :P

pinkki työhuone
Pinkki - musta työhuone.


Ja pakkohan se oli tehdä vielä yksi kollaasi työhuoneeseen liittyen. :D Verhot, kattovalaisin, torkkupeitto ja jokseenkin tuonkaltaiset tyynyt löytyykin jo itseltä. 

Mulla on jo yksi tuollainen harmaa matto olkkarissa, mutta haaveilen samanlaista mattoa olohuoneen lisäksi makkariin ja ehkä työhuoneeseenkin, mutta eri vaaleusasteissa. Taidan olla hiukka tylsä. Mutta kun rakastan hohtavia karvamattoja! :P Valkoista en uskalla ottaa kun on kaksi kuratassua talossa. x) 

Toki mulla on myös tuon torkkupeiton värinen ihana "räsymatto", joka varmaankin on se lopullinen ja kukkaroystävällisin valinta. :) Mihinkäs muualle sen laittaisin, kuin huoneeseen jossa on jo vaaleanpunaista. :)

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Sisustusmuoti muuttuu...

Pistääkö ketään muuta harakkaa ituttamaan se, että kaikissa sisustusblogeissa puhutaan tänä vuonna kiiltävyyden, kromin, kristallin ja muun bling blingin väistyvän ja olevan "ihan out"? :D Mua ainakin ituttaa! Heh. :D Vastahan mä vuosi sitten oikein toden teolla aloin kimalletta kuolaamaan, enkä ole edes saanut sisustusta kuin puolitiehen. Eikä lopputiestä vielä hetkeen toivoakaan. Kimalletta tänne heti nyt. :D
Toivottavasti trendipropaganda ei alitajuisesti ala vaikuttamaan mun sisustusmieltymyksiin... Toiston ja "markkinoinnin" kautta maku on ennenkin muuttunut, esim. vannoin viisi vuotta sitten, etten koskaan jalkaani kisko pillifarkkuja. Nyt en muuta kiskoisikaan. Huoh. :D Varmasti maku muuttuu ajan myötä itsestään, mutta en halua sen muuttuvan siksi, että joku sanelee mikä on in ja mikä out. 


Kylie iskee jälleen. Perfection!

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Ihanaa Stockmannilta

Kaikkea ihanaa tekee taas mieli ostaa vaikka millä mitalla. Tässä jotain kaunista Stockmannin verkkosivuilta.

Villa Stockmann pussilakana 54,90€.
Casa Stockmann Diamond -kello 49,90€.

Sia Deco -karttapallo työhuoneeseen 119,00€
Villa Stockmann -valokuvakehysrasia 15,90€.